lauantai 19. heinäkuuta 2014

Powerpark




    

Eilen aamulla lähdimme meidän perheen tytsyjen kanssa ajelemaan kohti Alahärmää, powerparkkiin. Sää oli ihanan lämmin kokoajan - lukuunottamatta iltapäiväistä kauheaa ukkosta ja vesisadetta. Ehdimme kuitenkin hyvin käydä vaikka minkälaisissa laitteissa ennen sadetta. Päivä meni nopeasti ja sen myös huomasi - enegia oli nimittäin aivan lopussa ja silmät alkoivat painautua kiinni ihan itsestään. 

Tänään iltapäivällä olisi tiedossa rippijuhlat, joihin menemme. Jos aika riittää, niin kuvailen teille asua, jolla juhliin menen. Mutta en vielä lupaa mitään, nimittäin kun musta on kyse niin keksin aina muuta tekemistä - ja loppujenlopuksi kello näyttää niin paljon, ettei aikaa ole laittautumiseen kun enää muuta minuutti. 

♥:lla Emilia

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Light and a little bit of gold

Saavuimme perjantaina seinäjoelle, josta poikaystäväni jatkoi matkaa viereiselle paikkakunnalle kotia. Tulimme siis muutamaksi päväksi perheidemme luokse, kuitenkin kun vasta hetki sitten ollaan toiselle paikkakunnalle muutettu, niin ikävä valtaa tosi nopeasti sydämen. Mitään hirveän erikoista ei ole kuitenkaan tapahtunut - vietimme sunnuntaina ja myös eilen siskoni syntymäpäiviä. Herkkuja on nyt syöty niin, että hetkeen ei tarvitsekkaan. Syntymäpäiviltä mulla ei valitettavasti ole minkäälaisia kuvia - pahoittelut siitä. Tänään suuntasimme hyvissä ajoin keskustaan kiertelemään kauppoja. Ajatuksena ei ollut mitään ostaa, mutta tietenkin kauppoihin päästyä jokainen vaatekappale olisi ollut pakko saada. Mutta kun jokaista en saanut, niin tyydyin vain muutamaan joista laitan teille tähän myös kuvia. Sää oli tänään mun mieleen, sai pukeutua farkkuihin ja löysään pitkähiaseen pelkäämättä että läkähtyy kuoliaaksi. Lisää tälläsiä ilmoja kiitos, jotenki noi +30 ilmat ei oo oikeen mun mieleen. Onhan se ihanaa, että on lämmin mutta rajansa kaikella. 
Mut löytää myös intagramista nimellä emilialiisamaria joten jos postauksia ei näy, niin sieläkin puolella yritän päivittää mahdollisimman paljon! 


Kaulakoru / H&M / 9,99€ 


Neuletakki / H&M / 9,95€


Takki (pehmeää kangasta) / Seppälä / 39,95€ 

Mitä mieltä ootte vaatteista, itse ainakin tykkään todella paljon

♥:lla Emilia

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Dear Home

Vihdoin ja viimein pitkän etsinnän jälkeen täydellinen asunto on löytynyt. Muutto tapahtui viikonlopun aikana ja viimeisetkin tavarat on nyt saatu paikoilleen. Hirveästi ei olla keritty tutustumaan tähän ympäristöön, mutta uskon että sekin tulee nopeasti tutuksi! Siskoni tuli myös muutamaksi päiväksi tänne viettämään aikaa. Kävimme pyörähtämässä kaupungilla, josta mukaan tarttui pari paitaa. Kuvaa mulla ei niistä valitettavasti ole, mutta uskon että voin joku päivä ne teille vielä esitellä! Tähän loppuun halusin vielä laittaa muutaman kuvan kodistamme  Kunnollisen asuntopostauksen teen sitten kun asunto on kokonaan valmis kattoa myöten! 










Mitäs piditte, vaikka vaikeahan mitään on sanoa muutaman hassun kuvan perusteella. Vaikka tämä on nyt kotini, niin silti se oikea koti on aina sielä missä äiti on

♥:lla Emilia